Maksimit

Uudet maksimit on otettu ja tulos oli jopa yllättävä. Viidessä viikossa voima on selkeästi kasvanut ja treenikaveri totesi, että selätkin on meillä tytöillä leventyneet, vaikka tuntuu, että tässähän on vain perseilty menemään minkä ehtii. No ensinnäkin pystyn ensimmäistä kertaa elämässäni vetämään leukoja, mitä ei ole tapahtunut silleen… Ikinä ennen. Hermotukset on saatu siinä kohdilleen, vaikka ei niitä vieläkään monta mene.

 

20160323_123208 Huu siinä näkyy muuten etureittä. Eipä välitetä, että tässä on vielä kuminauha.

20160323_123235

 

Kyykkymaksimi nousi vähemmän yllättäen ihan helposti, enemmän yllättäen penkki nousi ihan massiivisesti. En ennen tätä treeniä ole varmaan koskaan penkannut yli kolmellakympillä ja nyt meni jo 45 kg. Ei tässä mitään maailmanennätyksiä rikota, mutta omia kyllä. Se vain on sellainen liike, ettei ole tullut tehtyä. Voin muuten luvata, että punnertaminen helpottaa sen opettelua ihan huomattavasti.

 

Etukyykky ja mave nousivat itseasiassa juuri sen verran kuin epäilinkin. Vähän toivoin, että se satanen olisi mavessa ylös revitty, mutta eihän se aina mene niin kuin toivoisi. En ole ihan varma miksei se nouse lopulta tuon enempää, mutta kaipa se on treenistä ja harjoituksesta  vain kyse.

 

Tästä on ihan hyvä lähteä puolentoista viikon salitauolle, vaikka treeni ja kehonhuolto ei lopukaan.

Kommentit

kommenttia